Kotkan Energian tulos vuodelta 2020 oli haasteista huolimatta hyvä.

Talvi oli ennätyksellisen leuto ja yhtiön kaukolämmön myynti toteutui reilusti alle suunnitelman. Sähkömarkkinoilla nähtiin ennätysalhaisia hintoja, jotka aiheuttivat haastetta sähkön myyntiin ja suojauksiin. Rahoitusmarkkinat lähes pysähtyivät keväällä Koronan vaikutuksesta, joka aiheutti suuria muutoksia rahoitussalkkuumme. Alkuvuodesta 2020 Kotkan Energia Oy luopui osuudestaan Karhu Voima Oy:ssä. 

Konsernin liikevaihto oli 49,8 milj. euroa ja tilikauden tulos 4,3 milj. euroa. Liikevaihto laski reilusti, tulos laski myös, mutta haasteisiin nähden maltillisesti. Investointeja tehtiin 4,4 milj. euron arvosta, joista suurin oli kaukolämpöverkon parannusinvestointi Keskussairaalan kupeessa. Euromääräisesti investointitaso oli huomattavasti maltillisempi edellisvuosien 10 milj. eur tasoon nähden. Konsernin kokonaislainamäärä pieneni lähes 10 milj. eur ja omavaraisuusaste nousi yli 45 %:iin. 

Yhtiön paikallisuus ja kaupungin omistajuus on seudun elinkeinolle tärkeää. Viime vuonna yhtiön toiminta tuotti 15,9 milj. euroa Kotkan ja Etelä-Kymenlaakson hyväksi erilaisten palveluiden, tuotteiden, vuokrien ja maksettujen verojen muodossa.  

Keväällä 2020 Suomen valtasi Covid-19 virus, joka vei maan poikkeustilaan. Kotkan Energialla se tarkoitti etätyöhön siirtymistä kaikilta niiltä osin mikä oli mahdollista. Yhtiössä perustettiin Koronaohjausryhmä ja pidettiin säännöllisiä etäkokouksia, joissa ohjeistettiin henkilökuntaa ja pohdittiin varautumista pahimpaan. Varautumistoiminta jatkuu edelleen vuotta myöhemmin. Tuotanto, kunnossapito ja monet asiakkaiden rajapinnassa tehtävät työt muutettiin siten, että mahdolliset tartuntaketjut saadaan pysäytettyä välittömästi. Tuotantopuolella on laitosten käyttö ja kunnossapito sekä suuret huoltoseisokit pystytty hoitamaan kunnialla haastavassa tilanteessa. Yhtiössä selvittiin ensimmäisestä Koronavuodesta ilman yhtään tartuntaa.  

Yhtiön strategisia tavoitteita täsmennettiin ja jatkossa panostetaan erityisesti tuotantoyhtiön muuttamiseen asiakaslähtöiseksi palveluyhtiöksi. Hyvänä esimerkkinä uudesta suunnasta rakennetaan Kantasatamaan kaukolämpöä ja maalämpöä yhdistelevä Energiakeskus palveluna useammalle asiakkaalle. 

Yhtiön viestintää ja markkinointia on kehitetty täysin uuteen suuntaan. Tiedottamisen määrää ja laatua on selkeästi lisätty, sisäinen intranet on uudistettu, somemaailmassa olemme olleet entistä vahvemmin mukana ja mm. koko henkilöstön etäinfoja järjestettiin yli 20 kertaa vuoden aikana.  

Uutena kasvualueena on sähköautojen latausinfraa rakennettu eri puolille Kotkaa sähköautoilun yleistyessä voimakkaasti. Olemme myös lanseeranneet uusiutuvan kaukolämmön Toivo-tuotteen ja pilotoineet kaukolämmön älykästä säätöä ja palvelualustaa. Uusia tuotteita on luvassa vuonna 2021, jatkossa asiakkaat saavat paremmin tietoa, säästävät energiakuluissa ja lämmöntuotanto tehostuu. 

Henkilöstö on yhtiössä sitoutunutta työhönsä ja työturvallisuuteen. Etätöistä, teamsseista ja uusista työtavoista huolimatta hyvä motivaatio ja piristävä huumori on säilynyt mukana tekemisessä.

Poissaoloon johtaneita työtapaturmia meillä oli vuoden aikana vain yksi, turvallisuushavaintoja tehtiin yli 300 kpl. Turvallisuusasioihin on panostettu paljon ja se alkaa näkyä jo tilastoissakin.  

Kotkan Energia jatkaa pienemmällä jalanjäljellä ja suuremmalla kädenjäljellä eteenpäin entistä vahvempana. 

Linkki yhtiön vuosikertomukseen. 

Lisää ajankohtaisia