Kotkan Energialle jälleen tunnustusta työturvallisuudesta

Nolla tapaturmaa -foorumi on myöntänyt Kotkan Energia Oy:lle työturvallisuuden tasoluokituksessa vuodelle 2021 tason: Taso II – Kohti maailman kärkeä. Kotkan Energia on ollut mukana Nolla tapaturmaa -foorumissa reilut neljä vuotta ja ansaitsi jo kolmatta vuotta peräkkäin tasoluokituksen tunnustuksena tekemästään turvallisuustyöstä.

– Vaikka korona on tuonut omat haasteensa työntekoon, on ilahduttava, että työturvallisuuden taso ei ole laskenut. Kehitettävää ja parannettavaa on aina, mutta tasoluokituksen mukaisesti suunta on oikea ja kohti maailman kärkeä mennään. Voidaan olla tyytyväisiä ja kiitos hienosta suorituksesta kuuluu koko organisaatiolle, toteaa Kotkan Energian EHSQ-päällikkö Niina Lehtonen.

Työturvallisuuden tasoluokitus myönnetään jäsentyöpaikoille, joissa on panostettu työturvallisuuden jatkuvaan parantamiseen. Tasoluokitusta myönnettäessä tarkastellaan mm. työpaikan tapaturmataajuutta ja tapaturmien vakavuutta sekä edellytetään, että työtapaturmien tutkinta ja vaaratilanteiden ilmoittamismenettely ovat kunnossa. Tänä vuonna tasoluokituksen sai kaikkiaan 92 työpaikkaa eri puolilta Suomea.

Nolla tapaturmaa -foorumi on työpaikkojen verkosto, jonka toimintaa koordinoi Työterveyslaitos. Foorumi on toiminut vuodesta 2003 ja siihen kuuluu 475 työpaikkaa ympäri Suomen. Lisätietoja foorumin toiminnasta löydät täältä.

Lisää ajankohtaisia