Kotkan Energia -konserni on varautunut turvalliseen energian tuotannon ja lämmönjakelun varmistamiseen kaikille asiakkailleen vallitsevasta koronaviruksen (COVID-19) aiheuttamasta poikkeustilanteesta huolimatta.
Olemme varautuneet toimintaan koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa ja seuraamme jatkuvasti tilanteen kehittymistä ja teemme sen myös tarvittavia toimenpiteitä. Kotkan Energia -konserni on perustanut erillisen valmiusryhmän tilanteen arviointia varten. Seuraamme ensisijaisesti viranomaisohjeita ja tiedotamme omaa henkilöstöämme tilanteen muutoksista.
Vallitsevalla tilanteella ei ole ollut vaikutusta Kotkan Energia -konsernin energian tuotantoon eikä lämmönjakeluun.
Henkilöstömme hyvinvointi on meille ensiarvoisen tärkeää. Olemme rajoittaneet henkilöstömme tapaamisia ulkoisten sidosryhmien kanssa ja valtaosa henkilöstöstä on siirtynyt etätöihin. Kentällä työskentelevät henkilöt on ohjeistettu siirtymään suoraan työkohteisiin. Toimitalomme Liitulahdentiellä on toistaiseksi suljettu kaikilta vierailta ja liikkumista laitoksilla on rajoitettu.
Vaihteemme (05) 2277 270) ja kaukolämmön häiriöilmoitusnumero (05) 2277 333, avoinna 24/7) palvelevat asiakkaitamme normaalisti.