Kotkan Energia Oy lahjoitti 2000 euron edestä lahjakortteja vähävaraisille ja apua tarvitseville. Lahjakorttien jakamisesta vastaa Kymsoten Kotkan toimiston aikuissosiaalityö. Lahjakortit on tarkoitettu tuomaan jouluiloa niille, joille raha on tänä jouluna tiukassa. ”Ensisijaisesti toivomme avun suuntautuvan lapsiperheisiin. Joulu on aikaa, jolloin ruoka on isossa roolissa ja lapsiperheissä sitä kuluu paljon. Rahan voi toki käyttää myös lapsen joululahjaan, jos siihen ei muuten olisi mahdollisuutta”, sanoo Kotkan Energian toimitusjohtaja Sami Markkanen.
Lahjoitus otettiin sosiaalitoimessa avosylin vastaan. ”Tämä on todella hieno juttu! Aikuissosiaalityön asiakkaat ovat usein sellaisia, jotka ovat muiden tukien ulkopuolella. Apu kohdentuu meille harvoin. Jouluna tulee myös sellaisia asiakkaita, jotka ovat joutuneet haasteelliseen tilanteeseen yllättäen, joko elämäntilanteen tai muun kriisin takia”, kertoo johtava sosiaalityöntekijä Tarja Mäntynen.
Markkanen kävi itse viemässä lahjakortit sosiaalitoimen toimistolle, jossa tyytyväinen sosiaalityöntekijä Anne-Maj Vuorela otti kirjekuoret vastaan. ”Monet asiakkaamme eivät saa ansiosidonnaista päivärahaa, ovat Kelan tuen ulkopuolella tai lapset saattavat olla yli 18-vuotiaita, mutta asuvat vielä kotona. Tällöin menot ovat korkeat, mutta tulot erittäin pienet. Tämän kaltaiset lahjoitukset auttavat jouluna. Sillä saa sen pienen extran mitä muuten ei pystyisi hankkimaan,” kiittää Vuorela.
Kuvassa Sami Markkanen ja Anne-Maj Vuorela.