Kotkan Energia Oy on rakentanut Karhuvuoresta Mussaloon uuden kaukolämmön runkolinjan. Kyseessä on ollut Suomen mittakaavassa suuri urakka, jonka tavoitteena on parantaa lämmön toimitusvarmuutta Länsi-Kotkaan ja samalla mahdollistaa luopuminen Karhuvuoren varalämpökeskuksesta. Nyt, puolentoista vuoden jälkeen, työmaa on viimein valmis – ja alue kukoistaa.
Mutta matka ei ollut helppo. Työmaa koostui useasta eri työvaiheesta, joita tehtiin neljän eri toimijan suorittamana. Kotkan Energia oli urakassa Tilaajan roolissa. Pääurakoitsijaksi valikoitui kilpailutuksen voittanut KVL-Tekniikka Oy.
Heti alussa tuuli riepotti alueen pohjoispäässä työmaa-aidat kadulta puiden latvoihin. Työnjohto vaihtui urakan aikana peräti seitsemän kertaa, ja aliurakoitsijat joutuivat kärsimään pääurakoitsijan maksamattomista laskuista. Aikataulut muuttuivat urakan aikana moneen otteeseen. Myöhemmin pääurakoitsija, KVL-Tekniikka Oy, ajautui taloudellisiin vaikeuksiin muiden hankkeiden seurauksena ja lopulta konkurssiin.
Kaivannot olivat auki pitkään, pulaa oli erityisesti eristäjistä, ja työmaa vaikutti kotkalaisten arkeen: “Ei mennyt ihan niin kuin Strömsössä”, kuten projektipäällikkö Jani Rautkoski totesi.
Silti työ saatiin maaliin. Kotkan Energia hoiti projektin lopulta omin voimin ja suorahankinnalla aliurakoitsijoilta, jotka halusivat tehdä työn kunnolla loppuun. Putkihitsaus sujui ripeästi, vaikka eristyksessä oli haasteita.
Peab Industri Oy vastasi asfaltoinnista – alkutalvesta tehtiin väliaikainen asfaltti laajalle osuudelle, jotta talvikunnossapito olisi mahdollista. ”Hyvällä ja rakentavalla yhteistyöllä sekä aktiivisella vuoropuhelulla, niin tilaajan kuin loppukäyttäjien kanssa, urakka saatiin maaliin. Kiitokset siitä kuuluu kaikille kanssaurakoitsijoille sekä tilaajalle. Oli mukava toimia, kun yhteistyö toimi kaikkiin suuntiin lopulta mutkattomasti ja avoimesti,” kertoo myyntipäällikkö Mikko Snell, Peab Industri Oy:lta.
Nyt Mussalontien pyörätie on saanut uuden pinnan ja 3,5 kilometriä uutta asfalttia. Alueella on uudet kaiteet ja nurmikot. Se näyttää hyvältä – ja ennen kaikkea toimii. Kotkan Energia Oy on parantanut tällä työllä kaupungin Infrastruktuuria palvelemaan Kotkan kaupunkilaisia tulevaisuuteen hyvin pitkälle. Kotkalaiset tietävät, että kyseessä on kevyenliikenteenväylä, jota käytetään paljon.
Työmaan opetus? Aina kaikki ei mene suunnitelmien mukaan. Mutta yhteistyöllä, sitkeydellä ja halulla tehdä asiat loppuun kunnolla, päästään lopulta maaliin. Yhteistyökumppaneiden sitoutuminen urakan loppuun saattamiseen oli ratkaisevan tärkeää. Kommunikointi on toiminut vaikeasta tilanteesta huolimatta urakan aikana hyvin ja paikallisuus on näkynyt osaamisessa vahvasti.
”Tilaajan aktiivinen ja ammattitaitoinen ote työmaan valvontaan ja työnjohtoon auttoi työmaan etenemistä merkittävästi. Suurin osa työmaan käytännön asioista (suunnitelmien muutokset, ongelmatilanteet yms) hoidettiin suoraan Kotkan Energian sekä meidän työnjohdon kesken, sillä asiat vaativat nopeaa reagointia. Mielestämme Tilaajan ja pääurakoitsijan aliurakoitsijoiden (Winteco ja JTS Pipe) joustavuus ja sitoutuminen urakkaan oli avain työmaan loppuun saattamiseksi.” Toteaa Wintecon operatiivisesta johdosta vastaava Harri Saari.
Myös sujuva vuoropuhelu Kotkan kaupungin katuvalvoja Kimmo Sved:n kanssa myötävaikutti urakan kulkuun ja loppuun saattamiseen. ”Yhteistyössä Kotkan Energian kanssa saatiin samassa yhteydessä esim. kaupungille kuuluvia asfaltointeja ja kaiteiden korjauksia tehdyksi, kun kaukolämpötyön eri urakoitsijat olivat paikalla,” kommentoi tyytyväinen Kimmo. Puiden istuttamista jatketaan kaupungin kanssa yhteistyössä myöhemmin syksyllä.
Projekti on ollut monella tapaa poikkeuksellinen. Kotkan Energia toteutti urakan aikana uudenlaista viestintää, joka näkyi sekä paikan päällä että sosiaalisessa mediassa. Työmaakylteissä käytettiin kuvia, joissa havainnollistettiin urakan eri vaiheita.

Tämän lisäksi työmaavalvoja Leevi Huoman tuotti erinomaista videosisältöä urakan etenemisestä, jota editointiin ja julkaistiin sometarinoina viikoittain. Leevin ”story time” keräsi oman katselijakuntansa ja videot saivat paljon kiitosta kuntalaisilta.
Nyt kun kevyenliikenteen väylä on koko laajuudessaan uudella asfaltilla ja tien vierustan nurmikot siemennetty, voidaan todeta, että tänä vuonna Meripäiväjuoksu juostaan paremmalla asfaltilla kuin koskaan ennen.
Faktatietoa projektista:
- projektin nimi: Karhuvuori – Mussalo yhdyslinja DN300
- projektin tarkoitus: Siirtolinjan ansiosta kaukolämmön toimitusvarmuus paranee Länsi-Kotkan alueella ja samalla pystytään vähentämään fossiilisten polttoaineiden käyttöä kun käyttöiän päähän tulevasta Karhuvuoren öljykäyttöisestä varalämpölaitoksesta voidaan luopua.
- projektin kokonaiskustannus: 4,5 M€
- projektin aikataulu: 6/2024 – 7/2025
- rakennetun putken pituus: 3,5 km
- vesistöylitykset/sillat: 2 kpl
- louhitun kallion määrä: 3800 m3
- teiden alitukset: 6 kpl
Linkki Leevin Story time -videoon
Linkki Kotkan Energian kaukolämpöoppaaseen
Lisätietoja:
Projektipäällikkö Jani Rautkoski, Kotkan Energia Oy
p. 040 743 7951


