Lasten suusta: Jännittävintä on sähkökatkot!

Lokakuussa käännetään taas katse omaan energiankulutukseen, sillä 6.-12.10 vietetään valtakunnallista energiansäästöviikkoa.

Energiansäästöviikko on vuosittainen Motivan ja Energiaviraston kampanja, jolla halutaan ihmisten kiinnittävän huomiota omaan energiankäyttöönsä. Energiansäästöviikko ulottuu myös kouluihin ja Motiva on tuottanut opettajille Hei, kaikki toimii! -materiaalia energia-asioiden opetuksen lisätueksi.

Hei, kaikki toimii! on suunniteltu alakoulujen käyttöön, ja sen tavoitteena on auttaa lapsia ymmärtämään energiaa ja sen käyttöä. Pihkoon koulun opettaja Seija Voutilainen on hyödyntänyt materiaalia jo useana vuonna peräkkäin.

– Energia tuntuu pienistä alakoululaisista aika vaikealta, koska sitä ei voi nähdä tai koskea, Voutilainen sanoo.

Energia voi olla haastavaa myös aikuiselle, ja monella voi mennä sormi suuhun kiperien energia-aiheiden edessä. Energian selittämiseen tarvitaankin hyvin konkreettista materiaalia, ja mahdollisimman paljon jänniä asioita kylkeen.

Voutilainen sanookin, että lapset innostuvat erityisesti silloin, kun oppiminen liittyy johonkin arjesta tuttuun mutta silti erikoiseen tilanteeseen.

– Sähkökatkoon liittyvät tehtävät olivat heidän mielestään “tosi jänniä”, Voutilainen kertoo nauraen.

Kukapa ei muistaisi omasta lapsuudesta sähkökatkoa, kun kaikki pimenee ja hiljenee! Kertakaikkinen poikkeustila!

Materiaali myös vanhempien tutkittavaksi

Yksi materiaalin vahvuuksista on, että opaskirja kulkeutuu lasten mukana myös koteihin. Lasten energiakirja ja vanhemmille suunnattu kirje avaavat teemoja perheille ja kannustavat keskustelemaan energiasta kotona.

– On tosi hyvä, että oppiminen ei jää vain luokan seinien sisälle, Voutilainen toteaa.

Kotkan Energia on tukenut usean vuoden ajan alakouluja lahjoittamalla oppilaille materiaalit ja viime vuonna 2024 yhtiö tuki yhteensä yhdeksää eri luokkaa kuudessa kotkalaisessa koulussa. Materiaalin kustantajana toimii Lastenkeskus Oy.