Hyötyvoimalaitoksen vuoden 2021 seisokin turvallisin kumppani

Hyötyvoimalaitoksen vuoden 2021 seisokin turvallisempi kumppani.

Kotkan Energian Hyötyvoimalaitoksen vuosihuolto eli seisokki on saatu päätökseen. Seisokissa toimittiin viime vuotisen ohjeistuksen mukaisesti, koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Lisäksi voimalaitosalueella oli voimassa kasvomaskisuositus. Urakoitsijat suorittivat tuttuun tapaan sähköisen turvallisuusperehdytyksen ja tutustuivat Kotkan Energian koronaohjeistukseen ennen töiden aloittamista. Voimalaitokselle lanseerattiin myös QR-koodi helpottamaan seisokin turvallisuushavaintojen raportoimista. QR-koodin avulla raportoidut havainnot palkittiin suklaapatukoilla. Kotkan Energia haluaa huomioida […]

Kotkan Energialle tunnustusta työturvallisuudesta

Nolla tapaturmaa -foorumi on myöntänyt Kotkan Energialle työturvallisuuden tasoluokituksessa vuodelle 2020 tason: Taso II – Kohti maailman kärkeä. Kotkan Energia on ollut mukana Nolla tapaturmaa -foorumissa reilut kolme vuotta ja sai jo toistamiseen tasoluokituksen tunnustuksena tekemästään turvallisuustyöstä. – Olen hurjan iloinen ja ylpeä koko meidän organisaatiosta. Työturvallisuus ei synny itsekseen vaan siihen tarvitaan ihan jokaisen […]